USA: AREVAn sukeltava robotti auttaa ydinreaktorien elinkaaren pidentämisessä

November 19, 2013

 

Pariisi, 5.11.2013

AREVAn uutta innovatiivista robottiteknologiaa on hyödynnetty Yhdysvalloissa ydinreaktorin primääripiirin elinkaaren pidentämiseen tähtäävissä tutkimuksissa.

Reaktorin sisäpuolisten osien kunnon selvittäminen on kriittisen tärkeää reaktorin käyttöturvallisuuden varmistamiseksi. AREVA on kehittänyt kauko-ohjattavan, veden alla toimivan robotin, jonka avulla kyetään tutkimaan ydinreaktorin sisäpuolisia osia. Robotti navigoi ohjauksen mukaan reaktorin paineastian vedessä sekä tutkii esimerkiksi hitsaussaumojen kuntoa visuaalisesti ja ultraäänen avulla.

AREVAn robotti suoritti menestyksekkäästi hiljattain ensimmäistä kertaa tällaisen tutkimuksen yhdysvaltalaisessa ydinvoimalassa. Euroopassa robotti on jo laajalti käytössä ja nyt teknologiaa adaptoitiin yhdysvaltalaisia vaatimuksia vastaavaksi.

Robottiteknologia on osa AREVAn uutta Forward Alliance -palveluohjelmaa, joka tarjoaa markkinoiden edistyksellisimpiä tuotteita ja ratkaisuja joiden avulla olemassa olevien ydinvoimaloiden käyttöikää voidaan pidentää.

 

"Teknologialtaan merkittävä robottimme voidaan adaptoida kaikille reaktorityypeille sopivaksi. Robotin tekemien turvallisuustutkimusten ansiosta ydinvoimaloiden operaattorit ympäri maailman voivat pidentää voimaloidensa käyttöikää turvallisesti, Philippe Samama, AREVA Installed Base – liiketoimintayksikön varatoimitusjohtaja sanoo.

Lisätietoja:

Virginie Moucquot-Laiho
Puh. +358 44 324 4607

arevanewssuomi@areva.com